Author: Milla.Hoo

Vapaalasku

Vapaalaskun harjoittelu – pa*kaa laskua


Rewind – siis eihän paskaa laskua olekkaan vaan siis paskaa laskemista. Jotkut allekirjoittaneen reissut menee jotenkuten niin, että 20% on laskemista ja 80% epätoivoista rämpimistä hangessa kuusien katveessa.

Siis miten sitä välillä tuntuukin, ettei osaa laskea ollenkaan? Onko tämä tuttu tunne jollekin muullekin? Uskon, etten kamppaile tämän ongelman – lähinnä henkisen kanssa ollenkaan yksin. Lajin pariin tulee jatkuvasti uusia harrastajia. Ei kaikki voi olla valmiiksi jo 10-15-20-vuotta laskeneita konkareita tai synnynnäisesti super lahjakkaita.

Voisin syyttää esimerkiksi äitiä siitä, ettei se ole raahannut mua mäkeen kun olin pieni. En ole asunut laskettelukeskuksen vieressä, eikä mulla oo ollut kavereita, jotka olisi aktiivisesti laskenut ja olisin imeytynyt niiden mukaan. Ei. Minä sen sijaan vietin koko lapsuuteni ja nuoruuteni heppatalleilla. Olin siellä aina. Melkein. Jos en ollut koulussa tai nukkunut. En tiedä olenko niin hyvä ratsastajakaan, mutta ei se ratsastus ainakaan näitä lasketellutaitoja ole kartuttanut. Jos ei tasapainon kehittymistä lasketa. Tai sitä kuinka talvella vedeltiin minareilla hevosen perässä. Se oli kyllä tosi hauskaa. Ai että! Kerran heppatyttö – aina heppatyttö.

Välillä taas mietin, että hei come on, olet laskenut laudalla vasta pari kautta. Mutta haluaisin, että kehitys olisi yhtä nopeaa kuin aluksi. Ensin en osannut laskea ollenkaan ja seuraavalla kaudella mielestäni historiaani nähden erinomaisesti. Välillä kuitenkin tulee joku ihmeellinen lukko päälle ja tuntuu, että rinteessä laskeminenkin takkuaa. Ei vaikka uskalla tehdä laudalla takakantille kunnolla leikkaavaa käännöstä tai sitten suksilla jotenkin sohii suuntaan ja toiseen.

Tämä on erittäin hankalaa kun kilpailuviettiä kai löytyy jonkun verran. Sitä kun tahtoisi olla hyvä. Tosi hyvä tai paras laskija. Nyt seuraa pikakelaus edestakaisin. Palasin vielä itse tähän tekstin kohtaan jälkikäteen. Pysähdyin miettimään olenko edes kilpailuhenkinen? Tavallaan olen, tavallaan en. Ja tälläisessa harrastamisessa kilpailuasetelma on täysin turha. Kilpailen kai lähinnä henkisellä tasolla ja itseäni vastaan. Oikeastaan voisin ajatella, että inhoan kilpailua tässä kohden. En haluaisi, että minulla on tunne, että joudun vertaamaan itseäni kehenkään tässä. Saan olla sillä tasolla kuin olen. Harjoitella. Nauttia siitä, mistä juuri minä sen laskemisen riemun tai haasteet löydän.

Muistan kuitenkin myös monta päivää, jolloin lasku on tuntunut täydelliseltä ja olen kelvannut myös itselleni. Sisäinen ääneni kiljuu riemusta – tai ehkä ihan ulos saakka. Tätä vartenhan tätä hommaa tehdään! Kuulen pelkän pehmeän pakkaslumen suhinan – ei edes tuule ja aurinko paistaa. Onnistumisen tunne ja riemu on valtaisa. Ja toisaalta tämän takia jaksan uskoa, etten ainakaan ihan joka kerta olekaan ihan paska – oikeastaan en olekaan yhtään hullumpi laskija.

Kuva: Jarkko Jäsberg

Mielestäni siis tärkeintä on tehdä sitä mikä tuntuu itsestä mielekkäältä ja mukavalta. Toki rinteiden ulkopuolella liikkumisessa tulee pitää järki päässä, turvallisuusasiat mielessä (kartuttaa omaa osaamista niissä) ja mennä omien taitojen mukaan, mutta voiko sitä edes kehittyä jos ei uskalla mennä ja tehdä? Ei kaikkien tarvitse laskea sitä jyrkintä paikkaa ja tehdä hienoimpia käännöksiä.

Uskoisin, että moni muukin voi samaistua tunteeseen varsinkin lajia aloiteltaessa. Kaikki jotka käy laskemassa jossain “oikeilla offareilla” tuntuu olevan niin sairaan hyviä. Miten sinne voi mennä mukaan? Enhän mä pärjää tai pysy perässä. Sitäpaitsi haluaisin näyttää kaikille mistä kana pissii. Olla ihan *aatanan hyvä.

Haluaisin myös oppia ehdottomasti paremmaksi metsässä laskijaksi. Nyt se on lähinnä sitä, ettei osaa ajoittaa käännöksiä oikein tiheässä, jarruttaa vauhtia liian paljon ja tyssähtää sen takia metriseen hankeen ja rymyää sieltä tovin ylös ennen seuraavaa puuta. Nopeimmat kaverit vetää jo pullakahvit alhaalla sillävälin. Sitä siis täytyisi hinkata – paljon. Toisaalta suurimman nautinnon saan pehmeällä laajalla kentällä laskiessa kun käännöksensä saa sijoittaa mihin tahansa. Paradoksaalista. Taidot ei kartu parhaiten jos tekee vain sitä missä on jo ok ja mistä saa suurimman nautinnon.

Kuva: Jarkko Jäsberg

Olen todennut, ettei oikotietä onneen ole. Toistoja, toistoja ja toistoja. Jotain pro laskijoiden tipsejä voisin myös ottaa itsekin ilomielin vastaan. Välillä menen mäkeen karseassa kelissä ja ajattelen, että jos tämä nyt tuntuu vaikealta niin ehkä se sitten hyvällä kelillä tuntuu tosi helpolta. Saattaa olla, että tuntuu tai sitten, että ei tunnu. Yksi iso “ongelma” on myös se, että näin aikuisiällä on jonkun verran tuota itsesuojeluvaistoa enemmän kuin nuorempana. Silloin kun kuvioon astuu vielä jännitys niin useimmiten hommat menee vaan pahemmin reisille. Eli jonkinlainen tasapaino näihin olisi hyvä löytää oman pääkopan sisällä.

Mun top 3 vinkit yleisesti tähän aiheeseen:
– Toistot (toistot ja toistot)
– Kannustava laskuseura (Vähän parempia laskijoita seuratessa oppii)
– Armollisuus ja aika

Kuva: Jarkko Jäsberg
Kuva: Jarkko Jäsberg

Minulla on vaivannut ensimmäistä kertaa elämässäni kovasti myös selän kivut nyt noin kuukauden. Ne ovat lihasperäisiä ja koko kroppa tuntuu vetävän jumiin. Olen pitänyt nyt taukoa koko laskemisesta pian kaksi viikkoa. Viime viikolla kävin muutaman hissimäen suksilla. Se meni ok.

Uudet splittisiteet – Spark R&Dn Arcit saapuivat vihdoin ja voitte vain arvata kuinka paljon haluaisin päästä testaamaan lautaa nyt. Koitan vielä kuitenkin malttaa enimmät rämminnät tällä selällä. Jospa käyn muutaman hissimäen laudallakin ainakin ensin, että näkee kuinka paljon se siitä kipeytyy. Laudalla tulee niin erilailla liikettä ja vääntöä juuri sinne kipukohtaan ja noihin lihaksiin.

Toivon tälle kaudelle vielä paljon samanlaisia ihania talvipäiviä kuin viime vuonna. Aurinkoa, PALJON lunta, leppoisia skinnailuja ja upeita laskuja. Juttelen itselleni sillä välin kauniisti, että muistaisin aina minkä tähden tätä tehdään.

Ruoka

Paras sämpyläresepti – rapeakuoriset sämpylät


No Comments

Haluaisitko sinäkin sellaisia ihan hirmu rapeita ja ihania sämpylöitä? Sellaisia, joista leipäveitsellä halkaistessa kuuluu ihanan rouhea ääni ja voi sulaa höyryävään pintaan.

Leivoin ensimmäistä kertaa hyviä sämpylöitä korona kevään ja lomautuksen johdosta joskus viimevuoden maaliskuussa. Sen jälkeen olenkin leiponut useat pellilliset. Googletin ohjetta rapea kuorisista sämpylöistä, nyt syksyllä maistelin pitkästä aikaa sämpylöitä, joissa oli karpaloita ja pähkinää. Vaikka muistin entuudestaan, kuinka jonkun vaalean leivän sisään sopii mahtavasti karpalo niin näistä tuli niin herkullisia, että oi ei! Laitan molemmat ohjeet tähän, jotka olen varioinut mieleisikseni. Näillä suhteilla omani ovat ainakin onnistuneet. Resepti on laktoositon. Halutessasi voit korvata osan nesteestä esim. kauramaidolla. Ohjeesta tulee n. 16 sämpylää riippuen minkäkokoisiksi paloiksi taikinan jaat.

Muutama kikka, jonka netistä itsekin löysin rapeuden aikaansaamiseksi tulee tässä:

– Jätä taikina aika löysäksi (sen verran, että jopa arveluttaa vähän) Jos ohjeen mitat eivät tunnu riittävän, niin lisää hyvin vähän kerrallaan, jotta saat jätettyä kuitenkin riittävän löysäksi.
– Kohota vähintään puolitoista tuntia, mieluumiin vaikka kaksi.
– Jaa taikina paloiksi lastalla tms. älä vaivaa taikinaa tai sämpylöitä enää tässä vaiheessa. Eli kumoat vain taikinan kulhosta jauhotetulle pöydälle, sirottelet vähän taikinalle jauhoja ja jaat osiin. Hieman voi toki painella esim. reunoja muotoon, jotta helpompi jakaa tasaisiin osiin.
– Paistetaan kuumassa uunissa 250°.

Rapeakuoriset sämpylät:

– 6 dl vettä
– 25 g hiivaa
– 1 rkl juoksevaa hunajaa tai sokeria
– 3 tl suolaa
– 2 dl kaurahiutaleita
– 4 dl hiivaleipäjauhoja
– n. 6 dl vehnäjauhoja
TAI korvaat hiivaleipäjauhon ja vehnäjauhon kaupan valmiilla sämpyläjauhoseoksella (ehkäpä vielä parempi). Myllyn paras sämpyläsekoitus tai pirkka kolmenviljan sämpyläjauhot on olleet nyt itsellä käytössä.

Mittaa vesi kattilaan ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva kulhoon ja sekoita pieneen tilkkaan lämmitettyä nestettä. Lisää myös sokeri. Lisää loput nesteestä sekä vehnäjauhot (tai samassa suhteessa jauhosekoitusta) ja alusta taikinaa muutama minuutti. Lisää loput jauhot ja kaurahiutaleet ja vaivaa 5-10 minuuttia.

Jätä taikina löysäksi. Lisää vähän jauhoja taikinan päälle kulhoon (ohut huntu) ja kohota liinan alla muutama tunti.

Kuumenna uuni 250°. Levitä pöydälle vähän jauhoja ja kumoa taikina. Älä enää vaivaa! Ripottele jauhoja hieman taikinan päälle ja taputtele / muotoile tarvittaessa. Jaa taikina ensin kahteen osaan ja loput osat esim. 8 tai neljään osaan (pienemmät sämpylät ehkä tulee rapeammiksi kuin kovin isot eli tuo 8 + 8 on ollut aika hyvä). Älä pyörittele. Paista uunissa (uunista riippuen) n. 15-20min.

Mehevän rapeat karpalosämpylät:

Tee taikina kuten rapeakuorisissa sämpylöissä, mutta juoksevaa hunajaa voit laittaa hieman enemmänkin. Esim. 4 ruokalusikkaa. Tarvitset myös:

– 1 dl kuivattuja pehmeitä karpaloita
– halutessasi jotain pähkinöitä, esim. cashewpähkinöitä. (tässäkin opin, että esim. hasselpähkinä todella maistuu ihan erilaiselle. Ei huono, mutta ei niin hyväkään. En ole mitenkään pähkinä ekspertti ollut, koska olen ollut jonkun verran allerginen niille pienempänä.
– 1/2 dl rypsiöljyä

Lisää karpalot kun lisäät loput jauhot ja rypsiöljy vasta alustamisen loppuvaiheessa. Kohota ja paista kuten edellä ohjeessa.

Parasta heti tuoreeltaan – lämpiminä uunista. Säilyy muutaman päivän kuitenkin mukavasti syötävänä ja jos meinaa kovettua niin leivänpaahtimella saat eheytettyä just ennen syömistä. Harvoinpa näitä jää, jollet tee sitten tosi isoa taikinaa. Johon muuten tarvitset helkutin ison kulhon, jottei kohoa yli. Nimimerkillä kokemusta on. Namsk!

Retkeily

Jouluaaton retki


No Comments

Jouluaattona eväät reppuun, kaakaota termariin, omatekemiä fudgeja rasiallinen mukaan… Hämärtyvässä iltapäivässä hiihtely hiljaisella hangella. Sukset narisee – minä en.

Talviretkeilyn anti voi olla luonnon ystävälle parhaimmillaan mitä tahansa hyisenä puhaltavasta pohjoistuulesta, myrskystä, kirpeästä pakkasesta, ilman sakeanaan täyttävästä lumisateesta, taivaan unenomaisiin pastellisävyihin täyttävästä pehmeän keskitalven kaamospäivästä – helmiäisenä kimmeltävään kevättalven paksuun hankikerrokseen, hileisenä ja kevyenä pöllähtelevään puuterilumeen, auringon kevättä ja kesää enteilevään lämpimään hyväilyyn kun ilma on taianomaisesti pysähtynyt kerrankin tyveneksi.

Kaikki on tässä eikä muuta tarvita. Jos mieltäni pakottaa – yritän välillä muistuttaa itselleni, kuinka paljon olo paranee lähtemällä ulos. Aina seikkailu ei voi olla se paras – unohtumaton ja uskomaton. Kuten arjessa yleensäkin, on myös niitä arjen ulkoiluja. Mutta nauttikaamme meidän Suomen upeasta luonnosta. Talvet vääjämättä muuttuu ilmastonmuutoksen myötä – eikä muutoksen nopeus muutakuin pelota minut suunniltaan. Toivon kovasti, että vielä aikojenkin päästä voisimme nauttia kimmeltävistä hangista ja kuunnella tuota suksien narinaa pehmeällä pinnalla.

Olemme saaneet onneksi tänäkin talvena nauttia täällä pohjoisessa lumesta. Sitä on suhteellisen vähän, mutta puihin on jo kertynyt kaunista tykkylunta ja talviretkeilysäät on parhaimmillaan. Pilvistä tosin on ollut. En muista kuin yhden kirkkaan päivän koko joulukuussa. Pidän pintani ja väitän yhä, että kaamos on silti helpompi täällä, koska on sentään lunta. Kirkas sää kieltämättä kyllä aiheuttaa poissaolollaan hieman tasapaksua oloa.

Lisää lunta ja kirkkaita kaamospäiviä toivoen. Uutta vuotta 2021 odottaen.

Vapaalasku

Vapaalaskuvarusteet helpoille retkille


No Comments

Isoille vuorille tarvitset isojen vuorien varusteet kuten railopelastusvälineet, mutta Lapin lumille ja nautiskeluretkiä varten riittää niukempi repun sisältö. Mitä minä pidän mukana vapaalaskuretkillä Lapissa?

Mitä on mukana aina:

Lumiturvallisuusvälineet eli piippari, lapio ja sondi
Kaveri(t) Turvallisempaa on liikkua porukalla, jonkun tosi leppoisan retken voisin kuvitella tekeväni myös yksin.
Pieni ea-laukku Ainakin toisella repussa mukana.
Omat laskuvarusteet Monot / kengät, sukset / lauta/splitti, nousukarvat eli skinit, sauvat, reppu, kypärä, lasit.
Pipo & aurinkolasit Skinnatessa kypärä on 9/10 ajasta kiinni repussa, joten kaiken muun aikaa tunturissa yleensä kaipaat pipoa. Aurinkoisella kelillä aurinkolasit on minusta kivemmat käyttää liikkeellä ollessa kuin pelkät laskulasit. Laskulaseilla toki saa vielä uskottavammat rusketusraidat keväällä.
Taukotakki Untuva tai vanutakki, joka pakkautuu pieneen. Tämän monesti laitan pieneen kuivapussiin, joten saan kaiken ylimääräisen ilmankin ulos.
Juotavaa Välillä mukanani on vain vettä, oikein kylmällä ilmalla ja jos jaksan kantaa enemmän painoa niin kaakaota termarissa. Aika luksusta. Ehkä juomarakko.
Evästä Määrä suhteutettuna retken oletettuun pituuteen, vähimmillään energiapatukka tai pari, pidemmälle retkelle leipiä, pizzaa (kyllä, itse tehty pizza on niiiiiin hyvää) tai jotain jonka tiedän maistuvan vaikka tulisi jotenkin huono olo.
Vessapaperia Tiedät kyllä miksi ja nenäkin tuppaa valumaan.

Mitä minulla on mukana riippuen retkestä:

Kamera En yleensä raaski jättää tätä pois. Kylläkin nyt kun omistan myös gopron niin jonkin verran järkkäri on jäänyt kotiin sen painaessa yli kilon ja viedessä huomattavasti tilaa. Itsestänihän en niin paljon saa kuvia koska olen ennemminkin se, joka kuvailee.
Varahanskat / sukat Jos toiset esim. kastuu. Sukkia en muistaakseni itse hlö kohtaisesti ehkä ole koskaan pakannut mukaan, mutta hanskat sitävastoin melkein aina. Toiset ohuemmat joilla skinnaan (silloin kädet hikoaa) ja toiset jotka on oikeasti lämpimät, jotka laitan tauolla / laskun ajaksi.
Työkalut / teippi Jos kamat hajoaa niin fiksu pitää jotain korjaamiseen soveltuvaa mukana. Tässä välissä täytyy myöntää, että itse en aina ole niin tehnyt.
Kartta ja kompassi Riippuen kohteesta jne. nämä on tosi tärkeät, mutta monessa paikkaa Lapissa nyt ihan totta pärjää myös ilman jos tuntee lähimaaston todella hyvin.
Radiopuhelimet Oma käyttö radiopuhelinten osalta on lähinnä kommunikointi kuvien ottamista varten, mutta isommilla vuorilla nämä näyttelee huomattavasti isompaa roolia. Ja miksei näistä myös Lapissa olisi hyötyä muutenkin laskemisen kannalta. Paljon helpompaa viestiä kaverin kanssa joka on vielä ylhäällä tai laski jo alas. Omia ei ole, mutta on siis ollut käytössä pari kertaa.
Kädenlämmittimet Niitä uudelleen lämmitettäviä tai kertakäyttöisiä pusseja. Oikein kylmällä kelillä saan näppini tosi helposti TOSI jäähän. Varsinkin kuvatessa kamera on usein tosi kylmä ja edesauttaa käsien paleltumista. Kun ne menee tosi kohmeeseen on oikeasti vaikea toimia.
Tulentekovälineet Mikäli on mahdollista kylmällä ilmalla käydä esim. jossain kodalla lämmittelemässä.

Selvitä ennen lähtöä:

Sääennuste ja viimeaikaiset sateet / tuulen suunta. Näiden avulla voit välttää vaaranpaikat sekä löytää parhaat lumet.
Alueen lumivyöryennuste Ilmatieteenlaitos päivittää sivuilleen Lapin lumivyöryennustetta kuudelle tunturialueelle ja joidenkin keskusten omat skipatrollit (esim. Ylläs ja Pyhä) ja esim. Pallaksen alueella Pallaksen pöllöt päivittävät omaa, tarkempaa alueellista ennustetta / tietoa lumitilanteesta. Tietoa löytyy netistä ja esimerkiksi Ylläs Ski Patrolin instasivuilta.
Tutki Jos paikka ei ole ennestään tuttu – tutki aluetta kartasta. Tutustu kaverin kanssa. Kartan korkeuskäyristä voit laskea ja arvioida myös jyrkkyyden laskulinjalle ja suunnitella reitin, jolla liikutaan. Kysele alueen muilta kävijöiltä lumitilanteesta?

Vapaalasku

Vapaalaskun harrastaminen – kuinka aloitin


No Comments

Kuvat, joita tunturien ja vuorien rinteiltä olin nähnyt olivat niin kovin houkuttelevia. Maisemat ja pöllyävä lumi. Halusin aloittaa vapaalaskun harrastamisen kun muutin pysyvämmin Lappiin. Päätin, että kun muutan pohjoiseen ostan ensimmäiset laskuvarusteet, jotka sopisivat myös vapaalaskuun. Suurin syy miksi – on se, että halusin yhdistää kaksi minulle mieluisaa harrastusta. Laskemisen ja luonnossa liikkumisen. Tämän harrastuksen parissa vietetyt hetket ja päivät ovat kokonaisvaltaisia ja usein jollain tapaa myös ikimuistoisia.

Tässä yhteydessä haluan avata myös laskuharrastukseni taustaa sen verran, että muistan kuinka varhaisteininä leikkelin lumilautakuvastoista sivuja, joista tein tauluja. Tilasin Slammeria vaikka asuin eteläisessä Suomessa, enkä päässyt laskemaan kuin muutamia kertoja vuodessa. Painuvimmin mieleen ovat jääneet 4H-kerhon retket Himokselle ja Alhovuoren laskettelukeskukseen. Lähin keskus oli Påminne. Jossain välissä ostin omat bladet. Lähinnä koska ne oli halvat. Monot sain joululahjaksi. Niillä sitten laskin – sen mitä laskin.

Ski-expon kirpparilta ostin joskus myös laudan ja kengät. Laskin niillä muutaman mäen ja olin sitä mieltä, ettei minusta tulekaan lautailijaa. Kukaan ei ollut neuvomassa ja tunne oli sellainen kuin olisin saanut kymmenen lievää aivotärähdystä peräkkäin. Lajin pariin palasin noin 15-vuotta myöhemmin täällä Ylläksellä ja nyt parin kauden jälkeen en enää tiedä kumpi vie enemmän mennessään, lauta vai sukset. Normi rinnesuksilla laskin urheiluopiston reissulla ja silloin kun nyt satuin pohjoisessa ennen muuttoani talvisin poikkeamaan.

Ensimmäiset “isot mäet” oli viikon reissulla Oloksella ja Pallaksella. Opiskellessani urheiluopistossa vietimme viikon Ylläksen, Levin ja Oloksen maisemissa. Jos joku tuolloin olisi sanonut juuri 18- vuotta täyttäneelle minulle, että joskus asun täällä olisin varmaan pyörtynyt. Rakkaus lappiin ja lasketteluun syntyi tässä matkan varrella kuin varkain. Eniten olen laskenut ja kehittynyt ehdottomasti kuitenkin vasta nyt muutettuani tänne pohjoiseen.

Minulla ei siis ole mittavaa 20-vuoden laskukokemusta alla ja tuntuukin välillä, että olen vähän hukassa näissä hommissa. Mutta mitä sitten? Miksei aikuisiällä voisi opetella uutta ja kehittyä? Onko vapaalaskun aloittaminen jotenkin hirmu haastavaa? Toki, jos palaan lautakuvastojen leikkeisiin seinällä, haaveilen salaa siitä, että olisin parempi. Olisin laskenut jo aikoinaan niin paljon, että olisin tosi tosi hyvä laskija. Haaveilen, että olisin tosi hyvä. Tästä päästäänkin siihen, mitkä omat tavoitteet ja motiivit on harrastaa vapaalaskua?

Kuten sanoin, suurin into harrastuksen aloittamiseen oli luonnossa liikkumisen ja laskemisen riemun yhdistäminen. Minulle tärkeintä ei ole laskea sitä jyrkintä mäkeä ja saada valtavaa adrenaliinipiikkiä siitä kun vähän pelottaa (niin silti käy usein, että pelottaa) vaan nauttia ympäröivästä luonnosta ja olosuhteista riippuen löytää mahdollisimman mukavaa laskettavaa. Tiedostan toki riskit, jotka tähän harrastukseen liittyy aina, mutta en tietoisesti hae niitä lisää – pikemminkin pyrin välttämään niitä valitsemalla ne helpommat mäet. Olen laskenut toistaiseksi vain Suomen Lapissa ja Pohjois-Norjassa parilla reissulla. Haaveissa siintää silti salaa muitakin – paljon eksoottisempia kohteita. Haaveita on aina hyvä olla…

Ostin siis ensimmäiset vapaalaskuun sopivat välineet ja lumiturvallisuus varusteet ensimmäiselle talvikaudelle kun olin Lappiin muuttanut. Koitin pinnistellä muistiani ja jos voi olla, niin ensimmäinen retkeni täysin lihasvoimin saavutettaville laskuille Kesänki tunturille osui jouluaattoon 2017. Ilma oli kirpsakka ja pakkasta oli lähtiessä reilusti. Taivas värjäytyi uskomattomiin kaamoksen sävyihin. Vaaleanpunaista pastellia – hattaraa. Toinen laskupäivä joulun tienoolla mentiin Pallakselle – melkein samassa kelissä. Pakkanen puri varpaista, mutta se oli pieni hinta niistä maisemista ja väreistä.

Lienee sanomattakin selvää, että olin koukussa.

Life in Lapland

Uusi alku


Mitäkö nyt? Aloittaisinko uudelleen blogin kirjoittamisen? Miksipä ei? Mennyt vuosi on ollut kaikille hyvin kummallinen ja varmasti jollain tapaa ahdistava. Ainakin minulle. Moni on uuden edessä ja moni myös vailla suuntaa ja varmuutta tulevasta.

Lyhyesti teille, jotka eivät minua tai tarinaani tunne vielä mitenkään. Olen Milla, reilu kolmekymppinen nainen, joka toteutti pitkäaikaisen unelmansa Lappiin muutosta isojen elämänmuutosten äärellä vuonna 2017 kesällä. Asetuin Ylläkselle, Äkäslompoloon. Se tuntui sopivalta paikalta, sillä Lapissa aiemmin lomailtuani, Ylläksellä tuntui aina jollain tapaa kotoisalta ja kylän rauhallisuus tuntui turvalliselta. Tästä on myös helppo matkata suuntaan ja toiseen. Käsivarteen ja Norjaan hurauttaa lopulta hetkessä ja palveluita on Lapin mittapuulla verrattain lähellä. Halusin päivittää kauan roikkuneet nettisivuni ja mietin, että miksi en hyödyntäisi jo olemassa olevaa ja kirjoittaisi blogia tällä pohjalla?

Jotkut ehkä muistavatkin kuinka kirjoitin hetken aikaa blogia kun muutin Lappiin. “Tunturista tuulee”. Niin tosiaan tuuli. Tuulee edelleen. Välillä helkutin kovaa – välillä lempeämmin. Se blogi jäi, kuten kai monelle tuntuu käyvän. Tiedän, etten ole läheskään ainoa, joka on kirjoittanut useampaa blogia ja ne kuitenkin syystä tai toisesta jää ajan tai sen puutteen jalkoihin. Siirsin kuitenkin joitakin postauksia vanhalta sivulta tänne. Itselläni on ollut myös opiskeluajan blogi, joka oli velvoite myös koulun puolelta ja vaikka sitä tykkäsinkin kirjoittaa senkin pitäminen loppui kun opiskelut tulivat päätökseen.

Tänne ajattelin kirjoittaa valokuvauksesta, retkistä, vinkkejä varustevalintoihin, omia pohdintoja edellä mainituista, ruoasta (miksei retkiruoastakin) ja monen toivomana varmasti myös yleisesti elämästä Lapissa. Onhan alkamassa jo minun neljäs talvi täällä. Aika rientää ja paljon on tapahtunut, mutta aina jonkun kysyessä kyllästyykö vaikkapa kaamoksen väreihin – vastaukseni on, että eipä kyllä kyllästy!

Life in Lapland

Aurora dome – Torassieppi


No Comments

Keväällä 2017 oli käynnissä Harrinivan Lights of Lapland valokuvakilpailu, jossa aiheena oli Lapin taianomaiset valot. Voitin yöpymisen Muonion Torassiepissä sijaitsevaan luxus telttaan – aurora domeen. Enpä tuolloin tiennyt, että yöpyminen tulisi olemaan vain kivenheiton päässä kotoa. Ajattelin, että teen syksyllä matkan Muonioon ja nautin erityislaatuisen yön Domessa. Muuttoni myötä pääsin kuitenkin erittäin ketterästi nauttimaan palkinnosta ystäväni kanssa, joka varta vasten matkusti paikalle.

Glamping eli glamour camping kuvaa Aurora Domea hyvin. Torassieppi-järven rannalla on neljä Domea, joista jokainen on sisustettu omalla tyylillään. Tonttu, Husky, Poro ja Shamaani. Me saimme yöpyä Shamaani Domessa.

Teltasta löytyi ihanan lämpimät peitot ja lämmöstä huolehtivat, lämpöpuhallin, infrapunalämmitin, kaasulämmitin sekä kamiina. Meidän ei tarvinnut käyttää kuin puhallinta ja kamiinaa. Yöllä jossain vaiheessa laitoimme infrapunalämmittimen päälle, sillä kamiinan lämpö hiipui ja puhaltimen olimme illalla sammuttaneet, jottei se häiritsisi muuten täydellistä hiljaisuutta. Talvella varmasti kaikki lämmönlähteet ovat tarpeen, sillä sen kummallisempia eristyksiä ei tietenkään teltoissa ole.

Hauskoja yksityiskohtia Domestamme löytyi kuten valaistu jätti noitarumpu sängynpäätynä. Kattovalaisin muodostui erilaisista symboleista, poronsarvesta, noitarummusta, ikiaikaisista taika esineistä. Itse jäin ehkä kuitenkin aavistuksen kaipaamaan viimeistä silausta viimeistelyn osalta. Esimerkiksi eteisen ja itse teltan välistä saumaa katselin ihmetellen. Ulkopuolelta olisin itse viimeistellyt teltan jollakin helmalla tms., jottei jalat näy suoraan töröttämässä alta. Toki talvisin tätä ongelmaa ei ole.

Omaa vessaa tai suihkua Domessa ei ole. Vessat, suihkut ja sauna löytyivät lyhyen matkan päästä rannan tuntumasta eli pieni pulahduskin saunasta onnistuu mikäli kylmä vesi ei pistä sinua kirkumaan. Illalla kävimme syömässä lomakylän ravintolassa kolmen ruokalajin illallisen. Alkupalaksi rautusalaattia, pääruoaksi poronkäristystä ja jälkiruoaksi vaniljajäätelöä lakkahillolla. Hintaa illallisella oli vain 25e ja olimme ruokaan oikein tyytyväisiä.

Tunnelma oli teltassa erittäin rauhoittava. Ihana ympäristö, kaunis luonto ja lämmin tunnelma kynttilöiden ja kamiinassa palavan tulen voimasta. Voimaannuttava kokemus ja suosittelenkin paikkaa erityisesti pariskunnille romanttiseen illan viettoon. Talvella täytyy itsekin päästä uudelleen – josko silloin myös ihailemaan revontulia.

Kiitokset Harrinivalle palkinnosta ja mukavasta yöstä Torassiepissä.

Retkeily

Taivaskero


No Comments

Toinen kerta toden sanoo. Edellisellä kerralla Pallaksen kaikki huiput olivat sumuverhon peittämiä. Nyt oli kuitenkin aurinkoinen ja kirpeä, alkavaa syksyä enteilevä ilma. Täydellinen päivä ulkoiluun ja Taivaskeron valloitukseen. Siispä askeleet kohti Pallastunturin korkeinta lakea, Taivaskeroa. Sen huippu kohoaa 809,1 metriin merenpinnasta ollen yli 500m korkeammalla kuin sen itäisellä puolella oleva maasto.

Taivaskeron kierros, kuten muutkin Pallaksen reitit lähtevät hotelli Pallaksen parkkipaikalta. Taivaskeron 9 kilometrin lenkin kiertää leppoisasti noin kolmessa tunnissa riippuen tietysti vauhdista sekä kuvailuun ja eväiden syömiseen käytetystä ajasta.

Kiersimme reitin lähtien ensin Vatikurun luontopolkua pitkin nousten ylös Pyhäkeron rinteellä, josta polku kääntyy lopulta kohti Taivaskeron huippua. Tunturissa tuuli kovasti ja pilvien liikkeitä oli upea seurata. Kun pysähdyimme huipulla evästauolle ja katsoin ylös yläpilvet kulkivat hurjaa vauhtia täysin vastakkaiseen suuntaan kuin alemmat kaverinsa. Toivoin salaa, että minulla olisi ollut pehmeä alusta, joka sijoittaa rakkakivikkoon ja olisin voinut ottaa päikkärit siinä pilviä katsellen.

Aurinko paistaa, tuuli tuivertaa, tuntureita ja kaunista maisemaa silmän kantamattomiin. Itse korkeimmalla kukkulalla siinä, taivas sinua lähellä, pilvet päätä hipoen kirittää toinen toistaan liikkuen huimaa vauhtia eteenpäin. Juuri tästä pidän Lapissa. Ylhäällä tunturissa koen helpotusta.

Retkeily

Pikku-Malla


No Comments

Se söpöliini Kilpisjärvellä, Saanalta Norjaan päin katseltaessa. 738 metriin kohoavalle Pikku-Mallalle en ollut ennen kavunnut. Oikeastaan koko Mallan luonnonpuisto on minulle tutkimatonta aluetta.

No, Saanalle on kavuttu monet kerrat. Viimeksi juhannusaattona kaksi kertaa, joten nyt oli vuorossa helposti ja nopeasti lähestyttävä Pikku-Malla. Mallan luonnonpuistoon lähtevä polku on osa Kalottireittiä. Parkkipaikalta, joka on suoraan ison tien varressa polku nouseee ensin tunturikoivikossa ja pikkuhiljaa puiden hävitessä ylittää pari puroa. Pikku-Mallalle polku haarautuu ison keskeltä kahtia haljenneen kiven kohdalta. Hieno kivi!

Näkymä Pikku-Mallalta kohti Isoa-Mallaa, Norjaa ja Bárrásta.

Huipulla tuuli – yllätys! Kokattiin kuitenkin lounaaksi makkarapastaa ja kylläisenä sitten katselin haikeasti Bárrásta. Tiesin. Sanoin edellisenä päivänä Norjan puolella tuulen pyyhkiessä 15m/ sekunnissa sen pieksien samalla vettä joka suuntaan, että kun katselen vuorta seuraavana päivänä Kilpisjärveltä on se kauniina, kutsuvana ja pilvettömänä kurkkimassa minulle. Näinhän se juurikin meni! Vielä minä sinne palaan. Paras tunturin huiputus minulla on ollut haaveena joskus toteuttaa.

Nyt kuitenkin oli nauttiminen auringon paisteesta ja tunturin rinteellä kulkevista poroista. Onnistuin saamaan niistä kauniita kuvia ja lähestyipä Norjan puolelta uusia sadepilviäkin, jotka toi kuviin mukavaa kontrastia. Ja sitäkin enemmän ne lievittivät tuota harmitusta Bárráksesta.

Eikä aikaakaan kun se ei näyttänytkään taas yhtään niin houkuttelevalta. Tuo vanha kiukutteleva peikonhammas.

Porot Pikku-Mallan rinteellä.

Pikku-Mallalta on kaunis näkymä yli koko Kilpisjärven. Pienen matkan päässä Mallan luonnonpuistossa olisi myös Kitsiputous, joka saa vetensä Ison-Mallan huipulta. Putouksella on portaittain yhteensä korkeutta reilut 100 metriä. Korkein porras on noin 30 metriä.

Retkeily

Paavolan tammella


No Comments

Kävimme eilen ystäväni kanssa Paavolan tammella, Lohjalla. Kävin siellä ensimmäistä kertaa talvella ja nyt kun lehdet ovat puissa – houkutteli paikka uudestaan. Otin mukaani myös meidän koiran, joka sai luvan poseerata kuvissa.

Harmiksemme ja suruksemme paikalla oli tehty harvennushakkuu ympäröivään kuusikkoon sitten viime käynnin. Edes risuja ei ollut siivottu pois. En tiedä siivotaankokaan. Kuusikon satumainen tunnelma ja kapeat loputtomiin jatkuvat käytävät olivat suruksemme poissa. Myös maa ison jättiläistammen juurella on tallottu ja muutamaa hassua kielonlehteä lukuunottamatta ympäristössä ei kasva mitään.

Tammesta on tullut suosittu nähtävyys ja kai sen tunnettuus on noussut kohtalokkain seurauksin. Olen nähnyt kuvan muutama kesä taaksepäin, jossa koko tammen alunen on kauniisti rehevässä kasvussa. Sitä peittää kaunis kielomatto ja ympärillä kasvaa tuo tiheä kuusikko – satumetsä. No, tammi itsessään on edelleen satumainen jättiläinen. Koirakin mahtuu sen juuren kainaloon – melkein piiloon.

PS.

Nykyään Paavolan tammella on pitkospuut ja aita, jotta luonto saisi puun ympärillä palautua ennalleen. Vaikka jo tuolloin vieraillessamme noudatimmekin varovaisuutta ja koira oli irti vain näiden kuvien ajan pienen hetken. Paikalla ei ollut ketään muita. Puun ympäristö toimi minullekin karuna muistutuksena siitä, kuinka herkkää meitä ympäröivä luonto onkaan ja kuinka huomaamatta ne muuttuvat täysin ihmisten kosketuksesta. Jotkut paikat vielä toisia enemmän.